To 3.3
Kuten otsikosta jo näkyy , seitsemäntenä matkapäivänä teemana oli tositeeveen realitysarjat !! Aamulla herättiin laivassa kellon soittoon, katseltiin hetki maisemia saavuttaessa kohti satamaa . Laivasta ulospääsy kävi vaivattomasti , olimmehan kolmansina jonossa edellisiltaisen tulliselvittelyn ansiosta!! Satamassa nopea pysähdys poliisien puheille ja heiltä neuvot tulevaan "rajakahakkaan" , Melillassakaan ei ole turhaan panostettu liikenne merkkeihin, onneksi muutama sentäs sieltätäältä löytyi , joten päädyimme mekin Marokon puolelle vievään jonoon.
Marokkoon pääsyä odotellessa ehdimme seuraamaan kuinka kova kuhina rajan yli molempiin suuntin kävi, marokkolaiset, pääasiassa naiset käyvät Espanjan puolelta ostamassa kaikkea mahdollista tavaraa torille myyntiin , vessapaperia, elintarvikkeita , peittoja yms.
Varsinkin naiset kulkivat selät kyyryssä hirvittävien lastien kanssa, kovin oli köyhän ja kurjan näköistä porukkaa ja paljon.
Jono mateli ja noin tunnin kuluttua olimme passintarkastajan kopilla, leimat niihin, virkailija puhui sujuvaa englantia ja neuvoi hakemaan carnetiin leimat seuraavalta kopilta, helpommin sanottu kuin tehty, auto parkkiin , ovet lukkoon ja jonoon, en jaksa tässä nyt seikkaperäisesti koko n. kahden tunnin operaatiota selittää, mutta tarvittiin neljällä eri kopilla juokseminen ja seitsemän eri virkailijaa, mutta onpahan ny leimoja papereissa.
Rajalta otettiin suunta kohti Nadoria, aluksi paperikartan avulla kun montanaan ( navigaattori) ei ollut pattereita, hiukan oli hakuammuntaa ajo aluksi , joten huoltoasemalta kysymään pattereita, siellä ei ollut mutta maukkaan kupillisen marokkolaista kahvia sieltä sai, sekä ohjeet että n. parin sadan metrin päässä olisi kauppa, noh, sinne oli puoltoista kilometriä mutta patterit saatiin ja ajo alkoi sujumaa ilman isompia pysähdyksiä.
Guercifin lähistöllä pidettiin ensimmäinen pidempi jaloittelutauko ja Hanna ehti kuvailemaankin.
Tauon jälkeen suunta N15 tielle , joka vie Mideltin lähistölle, josta olimme varanneet majoituksen. Tiet ovat kohtuullisen kelvollisia vaikkakin aika karkeapintaisia ja siltakohdilla oli pakko jarruttaa koska heitot saattoivat olla melkoisia ja olivatkin.
Atlasvuoriston reunaa kun ajeltiin niin maisemat muttuivat kohtuullisen karuiksi, kuivuneita joenuomia , ei juurikaan kasvillisuutta ei kyliä , ei taloja!!
Liikenteessä nähtiin jos jonkinlaista kulkinetta , aaseista kameleihin , ylikuormatusta mersusta hytittömään traktoriin , jolla matkusti sujuvasti neljä ihmistä. Varsinkin pakettiautojen katoilla nähtiin mitä erikoisempia kuormia, heinää, ihmisiä ja olipa eräällä sankarilla aituksessa katontäydeltä lampaita!!
Kyseisellä alueella eläminen on kovin köyhää ja karua. Miten ne pysyy siellä hengissä??
Missourin jälkeen tiekin parani ja nopeus hivenen nousi, toiveissa oli ehtiä edes yhtenä reissupäivänä hotellille päivänvalossa, niin vaan haaveeksi jäi sekin, aurinko suorastaan putosi horisontin taa ja pimeys oli tosiasia, jälleen kerran.
Hotellilla odotti erinomainen palvelu,ensin ohjattiin istumaan mukavaan sohvaan ja minttuteetä tarjottiin välittömästi! Myös ruokaa oli tarjolla, alkuruokana jotain keittoa ja pääruuaksi mehukasta kanaa, jälkiruokaakin saimme lettujen muodossa sekä tietysti pari virkistävää ja elintoiminnot palauttavaa juomaa!!
Aika mennä yöpuulle, perjantaille varattuna vielä noin samanmittainen ajorupeama , 400 km , sitten pitäisi olla kisapaikalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti